Rillirouskun pohdintoja

Vietinpä tällä viikolla lähes vuorokauden ilman silmälaseja. Lähes sokeana. Kaksi vuotta vanhoista rilleistäni katkesi nimittäin sanka, kyllä otti päähän! Onneksi sain sangan korjautettua jo seuraavana päivänä, mutta siinä pitkälle iltapäivään ilman silmälaseja sinnitellessäni ehdin pohdiskella suhdettani noihin tiiviisti nenälläni nököttäviin kapistuksiin.

Kun sain yläasteen alussa ensimmäiset silmälasini, tai oikeastaan saadessani odotetusti silmälasimääräyksen silmälääkäriltä, ensimmäinen reaktioni oli, että pakko saada piilolinssit. Minähän en mitään rillejä päähäni pistä! Mutta rillit silti hankittiin, en kuitenkaan kokenut tarvitsevani niitä kuin joskus koulussa nähdäkseni taululle.

Muistan vielä elävästi kuinka kaivoin ne nolona ensimmäistä kertaa ulos kotelostaan luokassa. Olin päätynyt asiansa osaavan nuoren optikkokundin suosittelemiin violettisankaisiin kakkuloihin ja eniten minua jännittikin se, mitä muut ajattelevat moisesta räväkästä väristä. Vaikka totta puhuen, kyseinen violetti oli kyllä hyvin hillitty. Mutta silloin en ollut lainkaan kiinnostunut pukeutumisesta ja "tyylini" oli lähinnä mahdollisimman huomaamaton, joten violetti kuin violetti tuntui hurjan räväkältä. Eikä kukaan tainnut lopulta kiinnittää niihin juuri mitään huomiota.

Pikkuhiljaa lasit alkoivat viihtyä enemmän nenällä kuin kotelossa ja yläasteen loppuun mennessä taisin olla jo kokoaikainen rillirousku. Ja sitä olen ollut aina tähän päivään asti.

Kuitenkin olen aina kokenut olevani enemmän oma itseni ilman silmälaseja. Kun kotona katson peiliin, näytän mielestäni enemmän itseltäni rilleittä.

Sen takia olen myös päätynyt hentoihin ja ei kovin hallitseviin kehyksiin. Haaveilin ennen viimeisintä silmälasienvaihtoa näyttävistä ja paksuista kehyksistä, muiden päällä ne näyttävät niin upeilta! Mutta sovitellessani kehyksiä, kallistuin kuitenkin hillittyjen puoleen. En halua, että ensimmäisenä kasvoistani pomppaa esille rillit, ne ovat minulle aina olleet vain pakollinen paha.

Laserleikkauksesta olen haaveillut paljonkin, mutta ikävä kyllä näköni huononeminen ei tunnu pysähtyvän lainkaan ja sitä ennenhän leikkaukseen ei kannata lähteä. Voisin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hankkia edes ne piilolinssit, joita olen vaatimattomasti viimeiset 13 vuotta suunnitellut... Olo ilman silmälaseja on jotenkin vapaampi ja mukavampi, senpä takia otan ne pois aina, kun mahdollista. Ikävä kyllä näköni on jo niin huono, että niitä tilaisuuksia ei usein tule. Ja vahvat miinuslinssit kaiken lisäksi pienentävät silmiä ja vääristävät silmänseutua aika ikävästi.

Viime kesänä kuvatessani itsestäni profiilikuvaa blogiin, koitin huvikseni ottaa pari ruutua ilman silmälaseja. Jos vaikka haluaisin esiintyä blogissa ilman silmälaseja? Kiinnostaako ketään silmälasipäinen muotibloggaaja? Ajatus siitä, että nainen on aina kauniimpi ilman silmälaseja taitaa olla juurtunut minuun aika syvään, vaikken muiden kohdalla myönnäkään niin ajattelevani. Vilkaisin kuvia ja hämmennyin todella siitä kuinka oudolta näytin kuvissa ilman lasejani. Kuka on tuo nuori tyttö? Näytänkö sittenkin enemmän itseltäni silmälasit päässä?

Tuota ajatus pyörittelin myös, kun olosuhteiden pakosta vietin torstaipäivän ilman silmälaseja. Aina, kun näin itseni peilistä (siis sen vähän mitä näin), ihmettelin miten haljulta ja valjulta voinkaan näyttää. Kuin suoraan sängystä repäistyltä. Sitähän tottapuhuen useimmiten olenkin. Mutta ilman meikin häivää ja tukka siinä kunnossa mihin se luonnostaan on kuivunut, silmälasit kyllä pelastavat paljon. Ne kehystävät kasvot, tuovat niihin ryhtiä, häivyttävät kuin ihmeen kaupalla tummat silmänaluset, pitävät aukinaiset hiukset pääosin poissa kasvoilta ja saavat koko lookin näyttämään jotenkin aikuisemmalta, hyvällä tavalla aikuisemmalta.

Hämmentävää, mutta minusta tuntuu, että olen vihdoin oppinut pitämään ulkonäöstäni silmälasien kanssa!

This week I spent almost a full day without my glasses. I was nearly blind. One of the temples just broke, needless to say I was majorly pissed off, the glasses were only two years old! Luckily I found an optician who was able to fix it the next day, but as I spent the day well into the afternoon without them, I couldn't help but reflect my thoughts on those things that are pretty much stuck to my nose.

When I got my first pair of glasses at the age of 13, or actually when I got the inevitable prescription for them, my first reaction was that I need to get contact lenses. No way I'll be seen in a pair of goggles! But I got the goggles anyway, it's not like I needed to wear them all the time, only occasionally to see to the board at school.

I still vividly remember the first time as I embarassedly took the glasses out of their case during class. I'd ended up with purple frames with the help of this young male optician that really seemed to know to his stuff, and I was most nervous about the reaction that such a bold color will get. To be fair, that purple was anything but bold. But back then I wasn't interested in my looks, my "style" was to be as invisible as possible, so any kind of purple felt very bold. I don't think anyone really paid any attention though.

As time went by, the glasses started to spend more time on my nose than in the case and by the end of junior high school, I'd become a full time spectacle wearer. And to this day, I've been one.

However, I've always felt that I'm more me without the glasses. When I look in the mirror at home, I look more like myself without the glasses.

That's also why I've ended up with discreet and not very overpowering frames. Before my last change of glasses, I was dreaming of thicker, bolder frames, because of how fabulous they look on others! But as I was trying on different frames, I started to lean towards the discreet ones. I don't want my face to scream "glasses!", they've always just been an obligatory nuisance for me.

I've dreamed of laser eye surgery to get rid of them, but unfortunately my sight doesn't seem to stop worsening, so the surgery is still out of question. Perhaps I'd finally need to get those contact lenses though, those that Ive been meaning to get for the last 13 years... I just feel more free and comfortable without glasses, which is why I take them off every chance I get. And that's not often, cause unfortunately my sight is really bad. And strong minus lenses also make your eyes look smaller and distort the whole area around the eyes.

As I took profile photos for this blog last summer, I also decided to take a few without the glasses. What if I'd want to appear without glasses in the blog? Would anyone be interested in a fashion blogger with goggles anyway? I guess that's how deep ingraned the thought of a woman always being more beautiful without glasses is in me, although I don't admit to thinking that about anyone else. I took a look at the photos and I was quite taken aback by how unfamiliar I looked without my glasses. Who is that young girl? What if I actually do look more like myself with my glasses on?

That thought kept playing in my head on Thursday as I had to go without glasses due to the unfortunate circumstances. Every time I saw myself in the mirror (well, the little that I could see), I kept wondering about how bland and hollow I looked. Like straight out of bed. Truth be told, that's how I am most of the time anyway. But even without a trace of make-up and my hair in the shape it's happened to air dry to, the glasses do help a lot. They frame the face, give it more definition, hide the dark circles by some miracle, keep the open hair mostly away from the face and make the whole look somehow more grown-up, in a good way.

Amazingly, I feel as though I've finally learned to love the way I look in glasses!