Huhhuh, niin se sata postausta vaan tulee nyt täyteen. Luku kuulostaa jotenkin uskomattomalta, mutta toisaalta kohtahan tässä on vuosi bloggausta takana. Jotkut bloggarit tosin saavat tuon satasen kokoon parissa kuukaudessa, mutta onneksi tämä ei ole mikään kilpailu ja vertaileminen on turhaa.
Yksi suurimmista epäilyksen aiheistani blogin perustamisessa oli se, ettei minulla ole ehkä tarpeeksi sanottavaa. Entä jos aiheet loppuvat kesken, entä jos en tiedä mistä kirjoittaa? Olen myös oikeassa elämässä vähien sanojen nainen. Tai sanotaanko niin, että kun minulla on aihe, josta olen intohimoisen kiinnostunut, voisin puhua siitä vaikka ummet ja lammet. Mutta moisia aiheita on harvassa. Puhumattakaan siitä, että aina keksisi uusia näkökulmia aiheeseen eikä vain toistaisi itseään.
Sen lisäksi olen erittäin kausittainen ihminen. Välillä paneudun täysillä yhteen aiheeseen tai asiaan ja vietän kaiken vapaa-aikani sen parissa. Se voi jatkua päiviä tai viikkoja, jopa kuukausia. Sitten jossain vaiheessa tulee se stoppi, kun liika on liikaa. Ja suurin innostus lopahtaa. Palatakseen taas joskus. Välillä innostavat eri aiheet. Innostukseni ei ole lainkaan johdonmukaista. Eikä sen toisaalta pidäkään olla, aitoa innostusta kun ei voi pakottaa.
Sen takia blogissakin tulee erilaisia kausia. Joskus asiaa tuntuisi riittävän vaikka kuinka paljon, joskus taas mikään mitä pään sisällä liikkuu ei tunnu sopivan blogiin. Välillä haluaisin blogini olevan täynnä elämää suurempia pohdiskeluja, välillä taas luonnistuvat ainoastaan asukuvat ja kevyet muotijutut. Parasta tietysti olisi löytää jonkinlainen tasapaino näiden asioiden välillä, mutta se miten se tapahtuisi, on minulle vielä täysi arvoitus.
Ja kyllä, välillä on niitä hetkiä, kun ei keksi mitään sanottavaa. Ja sekös harmittaa, en halua kenellekään tulevan sitä kuvaa, etten välittäisi blogistani, koska todellisuudessa välitän - ja paljon! Mutta tätä taustaa ja omia epäilyksiäni vasten tuntuu sata postausta ihan uskomattomalta saavutukselta! Ylpeänä voin sanoa, että sata kertaa minulla on jo ollut sanottavaa eivätkä aiheet näytä loppuvan maailmasta kirjoittamalla.
Niin, ja samana päivänä, kun sadan postauksen raja menee rikki, myös omaan mittariini kilahtaa uusi luku. 27 vuotta. Luku, josta en ole lainkaan yhtä varauksettoman iloinen kuin satasesta. Mutta minkäs tuollekaan mahtaa? Ei auta kuin pitää pää pystyssä, iloita jokaisesta päivästä ja uskoa, että edessä on paras vuosi tähän mennessä!
Wow, my hundredth post! A number that sounds quite unbelievable, but on the other hand I've got almost a year of blogging behind me now. Some bloggers do reach that number in a couple of months, but luckily this is not a competition and thus there's no need for comparisons.
One of my main doubts when starting my blog was that maybe I wouldn't have enough to say. What if I run out of things to write? I'm a woman of few words even in real life. Or let's put it this way; if I'm passionate about a subject, I could talk about it all day long. But such subjects are few and far in between. Let alone always finding a new take on the same subject rather than just repeating myself.
I very much go in phases anyway. Sometimes I eat, sleep and breathe one thing, spending every waking moment on it. It can go on for days or weeks, even months. Until it gets too much and then I just stop. The momentum is gone, only to return some other time. The subject of my enthusiasm changes from time to time. I'm not consistent. And that's fine, true passion cannot be forced anyway.
That's why the blog goes in phases too. Sometimes I feel like I've got more to say than what I have time to write, sometimes whatever's going on inside my head doesn't seem to fit into the blog at all. Sometimes I'd like my blog to be full of big thoughts about life, sometimes only outfit photos and superficial things seem to come naturally. Ideally there'd be a nice balance between all these different subjects, but how I'd manage that is still one big mystery.
And yes, sometimes I have those moments when I've got nothing to say. And that frustrates me to no end, because the last thing I want you to think is that I don't care about my blog. Because I do care, tremendously so. But reflecting these hundred posts against the doubts and fears I had, I feel like this is such an achievement! I'm proud that I've had something to say a hundred times already and relieved that the ideas don't seem to run out by writing.
Oh, and this day of my hundredth post, is also a day of another important number for me. Today I turn 27. It's not a number I'm exactly happy about, but what can you do? Except keep your head up high, welcome every new day with open arms and believe it'll be the best year yet.
Kaksinkertainen, joskin hieman myöhästynyt onnentoivotus sinulle!:) onhan sinulla sanottavaa, kuinka voit edes epäillä sitä! Sinulla tuntuu olevan sanottavaa enemmän kuin monilla muilla bloggaajilla yhteensä! ;) Siksipä sun blogia onkin niin kiva lukea, se kun on täysverinen tyyliblogi, mutta ei ollenkaan tyhjänpäiväinen. Siis tyyliblogi ka ekstrat päälle.
ReplyDeleteMinä muuten täytän 1,5 kk:n päästä 29, ja täytyy kyllä sanoa, että musta on vaan tuntunut hyvältä aina täyttää lisää vuosia. Hyvältä siksi koska vuosi vuodelta elämä itsensä ja omien vajavuuksien kanssa on muuttunut paremmaksi ja elämästä on oppinut nauttimaan yhä enemmän. Huh, en enää ikinä ikinä haluaisi olla 19! Tai 25. Tai mitään muuta!:D Ok, onhan sitä ilmejuonteita alkanut ilmaantumaan, mutta se on pikku juttu kaiken muun rinnalla.
Kiitos paljon onnitteluista ja aivan ihanista kommenteistasi! Hymyssä suin sitä luin, oli ihan mielettömän kiva kuulla tällaista palautetta! :)
DeleteEhkä asian olisi voinut muotoilla niin, että en tiedä onko minulla tarpeeksi usein tarpeeksi sanottavaa! :D Kun olen sitä tyyppiä, että mikäli ei oikeasti ole asiaa, olen mieluummin hiljaa ja se ei oikein tee hyvää postaustahdille. ;)
Totta puhut kyllä, juurikin tuo itsetuntemuksen kasvu ja itsensä paremmin "ymmärtäminen" on vanhenemisessa parasta ja jotenkin helpottavaa. Omalla kohdallani tökkii vaan eniten se, etten vieläkään tiedä mitä haluaisin elämälläni tehdä tai ainakaan miten ja tuntuu, että siinä mielessä aika menee ihan liian nopeasti. Että pitäisihän tässä iässä jo olla elämän palaset vähän paremmin kasassa! Mutta niinhän se on, että ikä on vain numero eikä koskaan ole liian vanha kokeillakseen uutta tai muuttaakseen suuntaa, jos siltä tuntuu...
Edelliseen vielä jatkoksi:
ReplyDeleteUsein minua on itseasiassa harmittanut, kun sulla on niin paljon ajatuksia herättävää sanottavaa. Ei siksi, että siinä itsessään olisi jotain huonoa, vaan koska haluaisin kovasti kirjoittaa omia ajatuksiani kommenteiksi. Mutta kun mulle blogien lukeminen on sellainen (liian) myöhäinen oma hetki ennen nukkumaanmenoa, niin alan olla liian väsynyt enää kirjoittamaan. Ja päivällä ei tahdo löytyä aikaa. Sitä on sitten useammankin kerran tullut harmiteltua itsekseen.;)
Et arvaakaan miten paljon minua ilahduttaa kuulla, että kirjoitukseni herättävät ajatuksia! Vaikka nautin toki myös suuresti kauniista kuvista, niin itse tykkään eniten blogeista ja postauksista, jotka herättävät ajatuksia ja siihen pyrin omassakin blogissani.
DeleteTäytyy myöntää, että olen itse aika laiska kommentoija muiden blogeissa. Varsinkin juuri niissä ajatuksia herättävissä postauksissa, joihin toisaalta kaikista mieluiten kommentoisi. Mutta olen niin toivottoman hidas pukemaan ajatukset sanoiksi, että usein kommentin jättäminen sen takia jää... Joten ymmärrän kyllä täysin, ettei aina tule kommentoitua! On aina yhtä kiva lukea ajatuksiasi kommenttien muodossa, mutta toisaalta mieltä lämmittää jo ajatus siitä, että joku ylipäätään lukee näitä sepustuksiani. ;) Että älä turhia harmittele, olen vilpittömän iloinen niistä monista ihanista kommenteista, joita olet tänne jo jättänyt, ja kommentoi taas silloin kun sinulla on sopiva hetki! ;)
Ihanaa viikonloppua! :)