Starry skies

Viimeinen yö mökillä. Olin haaveillut istuvani joku ilta ulkona terrassilla vain katsellen maisemaa siihen asti kunnes on jo pilkkopimeää. Se ei lopulta toteutunut, silloinhan olisin joutunut luopumaan seesteisestä aamuhetkestäni. Viimeisenä yönä kuitenkin heräsin klo 1.25 ja päätin vessareissun yhteydessä kurkata tähtitaivasta. Avasin mökin oven mahdollisimman hiljaa, jotten herättäisi muita. Hipsin paljain jaloin terassille ja katsoin ylös.

Näky oli kertakaikkisen mykistävä. En tiedä mitä odotin tähtitaivaalta, mutta tähtiä oli paljon, paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Tumma yötaivas oli täynnä kauniita valopilkkuja. Tuntuu jotenkin hassulta kirjoittaa näin; olenko tosiaan elänyt 27-vuotiaaksi näkemättä kunnon tähtitaivasta? Mutta vaikka kuinka mietin, en muista ennen nähneeni vastaava. Tai jos olen, ainakaan se ei ole tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta...

Sammutin terassin ulkovalot ja hetken vain ihailin lumoavaa näkyä. Hämmentyneenä. Haltioissani.

Palasin takaisin sänkyyn ja makasin vain selälläni pystymättä nukkumaan. Väsytti, mutta mielessä takoi ajatus, että täytyyhän minun edes yrittää ottaa kuva tuosta maagisesta tähtitaivaasta. Vaikka epäilinkin suuresti onnistumismahdollisuuksiani. Uutta tilaisuutta, yötä kaukana valosaasteesta, ei todennäköisesti tule ainakaan vuoteen, joten nappasin kamerani, jalustani sekä kaukolaukaisimen, ja suuntasin uudestaan terassille. En kuitenkaan jaksanut pystyttää jalustaa vaan päätin terassin leveän kaiteen ajavan saman asian. Nappasin kolme ruutua ja kun en uskonut pystyväni enää parempaan sinä yönä ja niillä tiedoilla, painuin tyytyväisenä ja onnellisena pehkuihin.

Haaveillen ehkä hieman siitä, että voisin nähdä tähtitaivaan joka yö.

It was the last night at the summer house. I'd been dreaming of sitting outside just looking at the view for one whole evening until it got pitch black. It didn't happen in the end, I would have needed to give up my solitary morning moment in order to make that happen. But on the last night, I woke up at 1.25am and as I went to the toilet, I decided to take a peek at the starry skies. I opened the front door as quietly as I could, not to wake up anyone else. Barefooted, I stepped onto the patio and looked up.

It was just absolutely mesmerizing. There are no words to describe just how amazing it was. I don't know what I expected, but certainly not the amount of stars that I actually saw. The dark night sky was absolutely packed with beautiful little sparks. It feels kinda silly to write this; did I really live 27 years before seeing a proper starry sky? As much as I try to, I can't recall ever seeing it before. At least it didn't make such an impact on me.

I turned off the patio lights and just admired the view. Taken aback. Captivated.

I went back to bed, but couldn't get any sleep. Laying there on my back, tired, I only had one thought in my head - should I go out to get a photo? I wasn't convinced it'd turn out at all, but since I probably wouldn't be anywhere as far from light pollution for another year, I decided I'd at least need to give it a try. So I grabbed my camera, tripod and remote and headed to the patio again. I couldn't be bothered to set up the tripod though and decided the wide fence of the patio will do. I shot three frames and when I thought I couldn't improve anymore on that night and with that knowledge, headed back to bed, happy with myself.

And maybe with a little dream of being able to see the starry skies every night.