10 June 2014

Avainsana: rentous

Pikkulaukku, sandaalit ja hattu. Tämä asustekolmikko on hallinnut pukeutumistani jo kolmisen viikkoa. Alkukesän avainsana on ollut rentous.

Pukeutumiseen hiipineen rentouden lisäksi asenne ulkonäköön muutenkin on ollut rento. Eilen katselin säärissäni olevaa pientä sänkeä ja uskottelin itselleni, ettei se ole kovin näkyvä. Naamassa on pitkästä aikaa ihottumaröpelöä, mutta sillekään en ole jaksanut montaa ajatusta uhrata. Hiukset ovat pysyneet päässä, vaikka hoitoaine loppui jo pari viikkoa sitten. Joskus on näitä kausia, kun ei huvita panostaa.

Pukeudun kyllä aina kauniisti (makuasia toki), eihän se vaadi sen enempää vaivaa kuin "huonosti" pukeutuminen. Vaatteet laitetaan päälle joka tapauksessa ja vaikkei mielessä olisikaan mitään uutta mullistavaa yhdistelmää, on helppo valita päälle joku vanhoista suosikkiasuista. Ehkä senkin takia pukeutuminen on minulle se kiinnostavin osa-alue ulkonäössä, muuten olen aika low maintenance.

Samalla olen taas erkaantunut hieman blogimaailmasta. Selaan Bloglovinin lukulistaani ja klikkailen avaamatta luetuiksi kaikki postaukset, jotka viittaavat brunsseihin, itseruskettaviin, kahvikoneisiin, laukkuhaaveisiin, illanistujaisiin... Blogikliseet ovat alkaneet kyllästyttämään, varsinkin kun ne eivät tarkemmin ajateltuna edusta minulle edes sitä unelmaelämää. Kiireettömän kesäpäivän lounaslukemistoksikin valitsen mieluummin Akkarin kuin Voguen. Joskus mietin miten tällainen awkward nörtti edes on päätynyt tyylibloggaamaan?

En ole muuten vieläkään saanut ostettua uutta järkkäriä hajonneen tilalle. Pari viikkoa kameran jälkeen hajosi nimittäin läppäri ja sen hankinta meni nyt edelle. Canonin kolminumeroisten sarja tuntuu olevan tällä hetkellä hinnoissaan, eli tarjouksia odotellessa... Kameraikävä on jo kova! Sen verran tämä muotiblogimaailma on ajatuksiani kierouttanut, ettei asukuvien ottaminen ihan millä tahansa kameralla, tai pikemminkin objektiivilla, tule kyseeseen. Sääli, kun kesäasuja olisi niin kiva ikuistaa...

Rennolla asenteella kuitenkin jatketaan! Säärikarvat voisin tosin tänä iltana ajaa...

A small crossbody bag, sandals and a straw hat. There's a threesome that has been dominating my outfits for the past three weeks. The keyword for early summer has clearly been effortless.

The effortlessness hasn't only been limited to my style, in fact I've been even more effortless when it comes to the rest of my look. Yesterday in the car I was looking at the little stubble on my legs and convinced myself it isn't that visible. The eczema on my face is also making a comeback, but I haven't bothered to waste many thoughts on it. My hair has stayed in place even though I ran out of conditioner two weeks ago. Sometimes I have these phases when I just couldn't care less.

I always dress well though. Because dressing well doesn't take any more effort than dressing "poorly". We do wear clothes regardless, so why not wear some nice ones? Even if I don't have a new groundbreaking outfit idea in mind, it's easy to just pick an old favorite. Maybe that's also why style is my main area of interest when it comes to looks, otherwise I'm pretty low maintenance.

I've also distanced myself somewhat from the whole blog scene. Not intentionally, but when I browse my Bloglovin, I just keep clicking "mark as read" on all those brunch posts, self tanners, coffee machines, bag dreams and cocktail parties. I'm a bit tired of the blog cliches, especially as the more I think about it, the less they actually represent the life that I want to live. Sometimes I can't help but wonder how come this awkward nerd ever even found herself running a fashion blog?

I also haven't managed to replace my broken DSLR yet. My laptop broke a couple of weeks after the camera, so getting a new laptop took the top spot on my priority list. The prices of the Canon 650D/700D are skyhigh at the moment, so here's hoping there are some good promotions coming... I'm truly missing mine! Outfit photos just aren't the same without a decent camera and a wide aperture lens, which is a big shame considering how much I'd love to show you my summer outfits...

Anyway, #effortlessnessFTW! I might shave those legs tonight though...

2 comments :

  1. Hihi, low maintenance.. Sama täällä, ei kyllä jaksa ylimääräinen panostaminen ja siihen omaisuuden tuhlaaminen kiinnostaa! Akward nörtti?! Ei kai, en usko, nörtti voit ehkä ollakin (silleen hyvällä tavalla), mutta akward... Nouu! Ja minua myös suorastaan oksettaa ne iänikuiset brunssit ja rakennekynnet ja superkalliit laukut ja ikirusketukset. Tää sun blogi on niin kiva, kun täällä ei niistä näy merkkiäkään. Olipa mukava pitkästä aikaa tulla täällä käymään, monta hyvää postausta on tullutkin sitten viime visiittini. Sinulla on todella viisaita ajatuksia, jopa niistä "turhamaisista" asioista, kuten pukeutumisen pikku nyanssit. Vaikka eihän se oikeasti turhaa ole, jos se tuo elämään iloa!:)

    ReplyDelete
  2. Kiitos kaunis taas ihanasta kommentistasi! :) Tuosta awkwardista voi kyllä olla montaa mieltä, en ole varma pystynkö koskaan näkemään itseäni muuta kuin hieman awkwardina... Mutta toisaalta näin vuosien karttuessa olen oppinut arvostamaan omia outouksiani eikä minua oikeastaan edes haittaa olla vähän awkward. Kiva kuulla kuitenkin, ettei se näy päällepäin. ;)

    Olen jälleen kerran ihan otettu kommentistasi ja ihanaa, että olet niin samoilla aaltopituuksilla näissä(kin) asioissa! :) Kiva myös, että eksyit taas tänne, vaikka olenkin viettänyt kesällä aika paljon hiljaiseloa. Harmittaa tämä epäsäännölliseksi käynyt postaustahti, mutta toivottavasti taas syksyn tullen sekin vakiintuisi...

    ReplyDelete