19 August 2013

First outfit of the autumn in the middle of nowhere


Pohjoisessa ei tullut juuri asuja kuvattua, koska kun päivän ohjelmaan kuului lähikaupassa käynti ja/tai metsässä käynti niin eipä sitä tullut pukeuduttuakaan. Joskus olen siellä laittanut korkokengät jalkaan lähikauppaan ja silloin olo oli lievästi sanottuna ylipukeutunut... Halusin kuitenkin ikuistaa edes yhden asun vähän erilaisissa maisemissa ja päälle valikoitui aika syksyinen kokonaisuus. Ostin viime vuoden lopulla H&M:ltä nämä viininpunaiset farkut ja taisin kulkea ne jalassa melkein koko talven aina siihen asti, että lumet sulivat ja saappaat vaihtuivat nilkkureihin. Sen jälkeen ne pääsivät kesäteloille. Mikäköhän siinä on, että joitain värejä ei kertakaikkiaan tulisi edes mieleen pukea "väärinä" vuodenaikoina? Kyynikko voisi sanoa, että tässä me hupsut muodin seuraajat vain menemme muotitoimittajien aivoitusten mukaan, mutta en usko sen olevan koko totuus. Liittyykö se jotenkin luonnon väreihin vai kenties vaihtelunhaluun?

Viininpunaisen rinnalle pääsi rauhallista beigeä sekä ripaus mustaa. Vaikka rakastankin kirkkaita, iloisia värejä, niin tämän asun seesteinen värimaailma on mielestäni todella onnistunut. Paita on vanha tuttu, jo ekassa postauksessani esitelty äitini pesussa kutistunut neule. Korkkarit puolestaan ovat Zaran kaunottaret neljän vuoden takaa. Ne ovat kokoa liian isot minulle ja onnistuin vihdoin tänä vuonna, siis neljän vuoden jälkeen, kehittämään sopivat fyllingit, joilla kengät pysyvät jalassa. Kärsivällisyys palkittiin ja tästä liian isojen kenkien istuvaksi saamisesta olisi tarkoitus kirjoittaa jossain vaiheessa juttua.

I didn't really take many outfit photos in the north, because when the day's outdoor activities consist of visiting the tiny grocery store or going into the forest or both, you don't really dress up either. I've tried wearing my stilettos to that tiny grocery store once and I felt quite overdressed that time... I wanted to however shoot even one outfit in a slightly different scenery and that happened to be a bit of a fall ensemble. I bought these burgundy jeans from H&M at the end of last year and I practically lived in them during the winter until the snow finally melted and I made the switch from boots to booties. That's when they disappeared into my closet for the summer. Why is it that some colors you wouldn't even dream of using "off-season"? A cynic would say that it's us daft fashion followers that let fashion editors dictate what we wear, but I don't think that's the whole truth. Is is something to do with the colors of the nature or maybe just wanting a change?

With the burgundy, I wore peaceful beige and a hint of black. Even though I love bright summer colors, I think the calm colorscheme of this outfit works out beautifully. The top you might already know, it's my mother's shrunken-in-the-wash sweater that I showed in my first outfit post. The beautiful heels are Zara's from four years ago. They're a size too big for me and this year I finally managed to get the padding right in order for them to stay on my feet. Patience paid off and I'm planning to write my tips on getting too big shoes to fit at some point.


Paita/shirt: Part Two
Farkut/jeans: H&M
Kengät/shoes: Zara
Laukku/bag: Cristelle & Co.



Tykkään näistä kuvista todella paljon, niissä on jonkinlaista dramatiikkaa, pohjoisen taikaa ehkä? Kuvien tunnelma inspiroi minua lisäämään mukaan vähän tekstiä. Tein joskus muinoin, vuosikymmen sitten, paljon grafiikoita Photoshopilla. Omaksi ilokseni siis ja nautinkin siitä suunnattomasti. Tämä pieni kahden rivin tekstipätkä seuraavassa kuvassa sai minut innostumaan kovin uusista mahdollisuuksista ja pohdiskelemaan voisinko hyödyntää vanhoja, joskin ruosteessa olevia, grafiikkataitojani blogissani? Tämä vaatisi ehkä kuvilta enemmän tunnelmaa ja tarinaa, mallilta enemmän eläytymistä kuin peruspönötykset. Ellen sitten kokeilisi tämän kesän blogihitiksi nousseita "naistenlehtimäisiä otsikoita".

Tämä on enemmänkin tällaista ääneen pohdintaa kuin konkreettisia lupauksia, mutta blogin visuaalisuuden kehittäminen uusiin ulottuvuuksiin kiehtoo toki. Kuten ihka ensimmäisessa postauksessani sanoin, odotan innolla kehittyväni, ja samat fiilikset on edelleen. Kehitystä on toki tapahtunut, mutta vielä on pitkä matka. Jatkan siis matkaani, kohti tuntematonta.

I really like these photos, they're somehow dramatic, with a bit of northern magic maybe? The athmosphere of the photos inspired me to add a bit of text too. Back in the good old days, a decade ago, I used to make a lot graphics in Photoshop. Just for my own enjoyment, and boy, did I enjoy it! These two little lines of text in the following photo made me really excited about new opportunities, could I somehow incorporate my old and slightly rusty graphics skills into my blog? This would probably require a little more feeling and thought from the photography, better presentation from the model. Unless I tried the magazine-like headings that have been such a hit on the Finnish blog scene this summer.

This is more thinking aloud than any actual promises, but taking the visuality of my blog to the next level of course intrigues me. Like I said in my very first post, I look forward to progressing, and I still feel the same. There's definitely been progress, but it's a long way still. So I'm gonna continue my journey, into the unknown.

6 comments :

  1. Huh, kyllä on upeita kuvia! Ja en voi lakata ihailemasta sun tyyliä, ottaisin ihan mielelläni ihan minkä vaan esittelemäsi kokonaisuuden suoraan päälleni.

    Itse uudistin blogini ulkoasun vihdoin tänä kesänä ja heitin perus-Bloggerin ulkoasulle hyvästit, vaikka omat ulkoasun muokkaustaidot on vähän rajalliset. Paluuta vanhaan ei enää kyllä ole! Onneksi on noita koodiapu-blogeja ja paljon ilmaisia premium-teemoja, joiden muokkailuissa on tietty oma haasteensa. Esimerkiksi tuolta Koodikielellä-apublogista voisit poimia post-dividerin koodin (ja tehdä kookoshenkisen sellaisen), joka antaa varmasti kivaa ilmettä blogille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi ja ihana nähdä, että olet vielä mukana! :)

      Sulla on kyllä hyvännäköinen layout ja on ihan totta, että ne muut kuin Bloggerin peruspohjat erottuvat aina joukosta. Mä oon itseasiassa aika HTML-velho (vaikka blogipohjat ovat CSS-hässäköineen ihan oma maailmansa), joten sinänsä blogipohjan kustomointi onnistuisi, mutta se on vähän tasapainottelua, että saa pohjan pidettyä tarpeeksi selkeänä, niin että kuvat pysyvät kuitenkin pääosassa. Minua viehättäisikin lisätä grafiikkaa enemmän itse kuviin, mutta toki sekin pitää tehdä kuvien ehdoilla, ettei grafiikkakikkailu nouse itseisarvoksi. Mutta pohjassa juuri nuo kivat pienet yksityiskohdat kuten tuo post-divider toisivat sitä persoonallista ja huoliteltua ilmettä. Kiitos tästä, ideoita alkoi taas raksuttamaan päässä, katsotaan pääseekö jotain "tuotantoon" asti. ;)

      Voisinpa vielä mainita, että mulle Blogger-pohjan muokkauksessa ihan korvaamaton apu on ollut Firefoxin Firebug-lisäosa. Sillä on helppo etsiä, että mistä johtuu jos joku elementti ei ole ihan kohdallaan ja sitten kun löytää ne oikeat "säädöt" voi käydä tekemässä tarvittavat muutokset Bloggerissa.

      Delete
  2. tosi kivoja kuvia, tykkään näiden tunnelmasta:) Vaatteiden sävyt sopii hyvin ympäristöön!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Näissä kuvissa meni kyllä munkin mielestä kaikki kohdilleen ja maanläheiset sävyt sopi tonne metsän ympäröimälle tielle, joten kiva kuulla, että sama fiilis välittyi sinnekin. :)

      Delete
  3. Missäpäin pohjoista reissasitte :)? Itsekkin juuri pohjoisen reissulla :>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itä-Lapissahan me, siellä on tuota sukua. :)
      Missäspäin sinä? Toivottavasti on ollut hyvä reissu ja ihanaa reissun jatkoa! :)

      Delete