07 September 2013

Mustard and plum


Ennen loppuviikosta yllättänyttä intiaanikesää, ehti muistikortille tallentua yksi hyvin syksyisen asukokonaisuus. Näytän muuten näissä kuvissa järkyttävän kalpealta ja tukkakin on ihan pörrössä kosteudesta, mutta ei anneta sen häiritä. Luumunvärinen bleiseri on yksi suosikkiostoksistani viime syksyltä, väri on todella kaunis ja klassinen malli menee niin monenlaisten vaatteiden kanssa. Sinapinvärinen toppi on itseasiassa mekko, hyvin lyhyt mekko, jossa on helmassa kolme piparkakkureunaista kerrosta. Hoksasin kerran, että tunkemalla kaksi alempaa kerrosta housuihin, siitä saa täydellisen topin. Ihanaa löytää ihan uusia tapoja käyttää tuttua vaatetta! Pituus vaan oli vähän hassu tämän bleiserin kanssa ja se kaipasi vyötä, jolla helman saisi nostettua aavistuksen ylemmäs. Minulta ei oikein kapeita vöitä löydy, mutta sitten muistin tämän ikivanhan ja aivan liian ison leopardivyön, jonka sitaisin vyötärölle rusetille ja se sopikin erinomaisesti muuhun asuun. Murrettuja värejä leopardikuosin kanssa täytyy ehdottomasti kokeilla toistekin!

Jalassa olivat edellisessä postauksessa esitellyt ei-niin-mukavat avokastulokkaat. Täytyy sanoa, että vaikka ne mielestäni veivät selvästi voiton kuvassa, jossa vertailin niitä rinta rinnan Zaran pari senttiä matalampiin avokkaisiin, niin ehkä ne Zaran avokkaat näyttävät silti paremmilta ja ennenkaikkea sirommilta jalassa. Nämä kengät näyttävät aika isoilta näin pienen ja lyhyen ihmisen jalassa. Miksi minulle tulee melkein paha mieli kirjoittaa kauniista kenkäparista näin? Voi popoparkoja...

Before the indian summer hit us a couple of days ago, I wore this very autumnish ensemble. I look terribly pale in these photos and my hair is a frizzy mess because of the humidity The plum blazer is one of my favourite purchases from last autumn, such a gorgeous color and a classic shape that goes with just about everything! The mustard top is actually a dress, a very short one with three scalloped edge layers on the hem. I once noticed that by tucking the two longer layers into my jeans, it actually makes a perfect top! I just love it when I find another way of wearing something. The length, however, was a little bit awkward with the blazer, so it needed some kind of a belt to lift the hem just a little. I hardly have any skinny belts, but then I remembered this really old and way too large leopard belt that I tied into a bow and it went perfectly with the rest of the outift.

I'm also wearing the new and not-so-comfortable pumps that I showed in my previous post. I gotta say that even though I totally prefer them in that side-by-side photo with the slightly lower Zara heels, maybe the Zara pumps still look better on the foot. These shoes look quite big on a small and short person.Why do I feel so bad writing this about such a beautiful pair of shoes? Poor little heels...


Bleiseri/blazer: H&M
Toppi (oikeasti mekko)/top (originally a dress): H&M
Farkut/jeans: Lindex
Kengät/shoes: Bronx
Laukku/bag: Cristelle & Co.
Vyö/belt: Ellos


No comments :

Post a Comment