14 September 2014

Casual Sunday in beige and pink

On meillä kyllä mahtava syksy, kun syyskuun puolivälissä tarkenee vielä puolipitkillä hihoilla! Päivän asu oli juuri niin huoleton kuin sunnuntaihin sopiikin ja vaikka se oli jälleen sarjaa "kunhan nyt jotain heitin päälle", niin siinä sarjassa mielestäni harvinaisen onnistunut. Tykästyin aikalailla tähän sävymaailmaan, beigen ja vaaleanpunaisen yhdistelmään. Ja denimhän nyt sopii mihin vaan!

Tästä paidasta tulee aina mieleen blogini alkutaival, paita nimittäin esiintyi ihan ihkaensimmäisessä postauksessani eikä oikeastaan mihinkään muuhun vaatteeseeni liity yhtä vahvoja blogimuistoja. Oli muuten hauska palata lukemaan postausta, josta kaikki lähti. Sieltä löytyy tämän paidan tarina, mutta viimeisestä kappaleesta myös pieni lista "tavoitteistani" ja yllätyksekseni koen kyllä jokaisen kohdan ainakin jossain määrin toteutuneen. Saamieni ihanien kommenttien perusteella jopa sen, että olen onnistunut ilahduttamaan blogillani muita ja siitä olen kyllä erityisen otettu, kiitos teille! Omalle kehitykselle on onneksi yhä rajattomasti tilaa ja juuri nyt mulla tuntuu olevan hyvä ote tähän hommaan!

What a wonderful fall we've having, can't believe it's mid-September and I can still wear short sleeves! Today's outfit was just perfectly relaxed for a casual Sunday and though it was one of those "just threw on the first things that came to mind" outfits, I ended up really liking it. Especially the beige and pink colorscheme. And denim too, but denim is like a neutral for me, it just goes with everything!

This sweater always reminds me of the very beginning of my blog, it was featured in my first ever post and no other garment holds such strong blog related memories for me. It was quite strange to return to that first post now. It tells the story of this sweater, but more importantly, I'd also listed a few goals in the last paragraph and I'm so pleased to say that I feel like I've reached each and every one of them to some degree. Based on the lovely comments I've received, even the one about bringing a little bit of joy to others, which makes me feel very humble and blessed, so thank you! Luckily there's plenty of room still for me to improve and right now I'm feeling very on top of my game when it comes to this blog. And what a great feeling that is!

Part Two sweater (mum's old) // Mango jeans // Global Essentials shoes // Urbancode bag

2 comments :

  1. Kaunis asu, samaa mieltä siinä, että se on todella onnistunut "kunhan nyt jotain heitän päälle"- asuksi! :D Ja aivan niin, olet kyllä onnistunut ilahduttamaan ainakin minua kauniilla asuilla, huolitellulla tekstillä ja mukavalla luettavalla kokonaisuudella! Ainoa miinus on tämä kommentointi-osio, joka ainakin itselläni tökkii niin raivostuttavast (en tiedä, onko iPadilla osuutta asiaan...), mutta se nyt ei ole sinun aiheuttamaasi ollenkaan... Välillä vaan nostaa kommentoimiskynnystä itselläni. Joka tapauksessa, blogisi on kyllä ihan kympin arvoinen, jos minulta sitä kysytään!:) T:Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, se on kyllä jännä miten asuja tulee usein mietittyä hirveän monimutkaisesti ja sitten yllättäen ne vähemmän mietityt toimii ihan yhtä hyvin ellei jopa paremmin. :D

      Suuri kiitos taas kauniista sanoistasi! Sinun kommentisi olivat mielessäni, kun tuota tekstiä kirjottelin. On jotenkin niin mahtava tunne, kun tuntee, että omat tuotokset ilahduttavat, inspiroivat, saavat miettimään, tms., joten nämä kommentit lämmittävät mieltä ja motivoivat entisestään! :)

      Tuo kommentointiongelma on kyllä erittäin harmillista, ymmärrän täysin turhautumisesi ja sen, ettei se ainakaan kannusta kommentoimaan. Voi kunpa voisin ja osaisin tehdä sille jotain, mutta tähän Bloggerin kommenttiosioon ei tosiaan pääse itse lainkaan vaikuttamaan. :(

      Delete